tiistai 25. elokuuta 2015

Tervarummun yritystarina


Tästä on kulunut jo viisi vuotta ja viisi kuukautta, kun perustin oman yritykseni
luontomatkailuun. Aloitin pienestä, hankin nokipannun ja ensimmäisillä retkillä keiteltiin Repoveden metsissä kahveet samalla kun kerroin alueen historiasta. Siitä se lähti, pikkuhiljaa eteenpäin. Yrittäjyyden alkuvaiheessa tapasin jo nykyisen aviomieheni Samin, jolla on myös vahva yrittäjyystausta internet-teknologian maailmasta. Samin avulla vältin alkuvaiheen pahimmat sudenkuopat. Osasin sanoa ei jokaiseen puheluun, jossa yritettiin myydä jotain epämääräistä nettinäkyvyyttä tai kerätä yrityksen tietoja maksullisiin palveluihin.


Vuosien saatossa Tervarumpu on vähitellen laajentunut ja löytänyt pääväylän. Nykyisin iso osa yrityksen toiminnasta on eritasoisten majoituspalveluiden tarjontaa Repoveden kansallispuistossa sekä Maailmanperintökohde Verlassa. Koko majoituskuvio pyörii Samin yrityksen, Aptual Oy:n tekemän varausjärjestelmän, Johkun kautta. Johkussa majoituskohteiden hinnoittelu on dynaamista, eli eri päivät ovat erihintaisia. Majoitus varataan ja maksetaan netissä. Varausjärjestelmä lähettää majoittujille tulopäivänä automaattisesti tekstiviestin, jossa on varatun kohteen ohjeet ja pin-koodi avainlaatikkoon. Avainlaatikko on suoraan kohteessa, joten majoittujan ei tarvitse hakea tai palauttaa erikseen avainta mihinkään ja hän pystyy keskittymään omaan lomailuunsa omalla aikataulullaan. Samaa Johkua hyödynnetään myös verkkokaupassamme, jonka kautta mm vuokrataan SeikkailuviiKariOy:n kanootteja, myydään karttoja patikointiin ja melontaan, sekä kaikenlaista mitä eri sesonkeina on tarvetta saada nettisivujen kautta myyntiin.

Majoitusten lisäksi tarjolla on erilaisia luontoaktiviteetteja yhteistyössä muiden yritysten kanssa. Touko-kesäkuu sekä elo-syyskuu kuluu ryhmien kanssa patikoiden tai vesillä. Repoveden alue on jylhä ja komea maisemaltaan sekä sillä on vahva tarinamaailma. Alueen kalliomaalaukset, savottahistoria, kaunis ja monipuolinen luonto on jättänyt jäljen monen kulkijan sydämeen.

Erä- ja luonto-opas, yrittäjä
Marika Hänninen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti