perjantai 29. tammikuuta 2016

Henkilöstö on tärkein voimavaramme!

Vaikka lausahdus on jo ehkä kulunut, sillä on kuitenkin edelleenkin paikkansa. Henkilöstön panos on edellytys yrityksen menestykselle – ainakin osaavan henkilöstön. Mutta mitä osaamista yrityksellä sitten on, tai ennen kaikkea: mitä osaamista tulisi olla, jotta liiketoiminnassa menestytään? Tiedetäänkö ja tunnetaanko henkilöstön potentiaali? Ja onko osaaminen sitä mitä strategian toteuttamisen kannalta tulisi olla?

Kuten henkilöstöä myös osaamista on voitava johtaa, suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti. Osaamisen johtaminen edellyttää osaamistarpeiden selkeyttämistä nyt, tällä hetkellä ja – tulevaisuudessa. Monet yritykset kantavat huolta henkilöstönsä osaamisen ajantasaisuudesta, mutta miten varmistua siitä, että osaaminen kohdennetaan oikein ja ettei koulutukseen uhratut eurot mene harakoille?

Osaamisen johtamiseen, määrittelyyn ja dokumentointiin sekä systemaattiseen kehittämiseen on olemassa työkaluja. Saimaan ammattiopisto Sampo/Edusampo Oy tarjoaa osaamisen johtamisen tueksi selkeän prosessin käyttäen työkaluna C&Q (Competence  & Qualifications) -menetelmää ja siihen kuuluvaa tietojärjestelmää. Menetelmä pohjautuu osaamisen kartoittamiseen.

Osaamisen kartoitus voidaan tehdä kahdella tasolla: Yrityksen osaamistarvekartoituksena tai henkilöstön osaamiskartoituksena, johon liittyy myös osaamisanalyysi. Ensimmäisessä (yrityksen osaamistarvekartoitus) selvitetään, mitä osaamista yritys tarvitsee menestyäkseen ja strategiaansa toteuttaakseen. Osaamistarpeet selvitetään ammattiryhmittäin ja kartoitus toteutetaan haastatteluna. Yritykselle toimitetaan kirjallinen raportti, jossa osaaminen on tehty näkyväksi ja dokumentoitu. Raporttia voidaan hyödyntää mm. henkilöstön koulutuksen suunnittelussa ja rekrytoinnissa.

Kartoituksen toisella tasolla (henkilöstön osaamiskartoitus ja -analyysi) tarkastellaan, kuinka hyvin henkilöstön osaaminen vastaa yrityksen tarpeita. Osaamisen mittaus selvittää tarkasti kehittämisen kohteet ja mahdollisen hyödyntämättömän osaamispotentiaalin, mahdollistaa tarkan henkilötason kehittämisen ja koulutuksen kohdentamisen sekä selkiyttää ja tehostaa rekrytointia. Lisäksi yritysstrategia konkretisoituu koko henkilöstölle ja tuloksia voidaan hyödyntää kehityskeskusteluissa ja koulutussuunnitelman laatimisessa. Kartoituksen ja analyysin toteutus sovitaan tapauskohtaisesti.

Saimaan ammattiopisto/Edusampo Oy auttaa sinua ja yritystäsi henkilöstösi kehittämisessä sinulle sopivalla tavalla. Ota yhteyttä!

http://www.edusampo.fi/tyoelamapalvelut/osaamisen_kehittamispalvelut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti